Heräsin aamulla ihan innosta piukeena ja aloin jo aivan liian aikasin miettimään mitkä ratsastushousut laitan päälle tai että onko mulla mitään tallitakkia kotona, ne ois tietenkin voinu jo edellispäivänä kattoo valmiiks...raaaw paniikki! Istuskelin kuitenkin suurimman osan ajasta sohvalla ja datasin. Korviin asti ulottuva hymy levisi kasvoilleni kun tajusin, että nyt voin lähteä huristelemaan Pojun luo.
Ajelin pienellä kauppakassillani pitkin maanteitä musiikki jytisten ja onnekseni löysin helposti perille. Pienen pieni jännitys katosi heti omistajaa tervehdittyäni. Pojun nähdessäni oloni oli kuin lapsella karkkikaupassa, aivan syötävän suloinenhan se oli. Siellä se kökötti omassa metsätarhassaan hapsottava otsatukka silmillä pieni pilke silmäkulmassa, vähän sen näköinen et se jekuttais.
Omistajan kanssa juteltiin aika lailla hevosista, kerroin omaa hevoshistoriaani ja kömmähdyksiäni omien edesmenneiden hevosteni kanssa. Naureskeltiin paljon, mikä rentoutti tunnelmaa hyvin. Alettiin siinä sitten sukimaan Pojua, kun oli käynyt piehtaroimassa, varmasti aavisti jonkun vieraan tulevan. Harjaillessa naurahtelin toivottavasti vain omassa päässäni, että miten ihminen voikaan tulla onnelliseksi niin pienestä asiasta kun hevosen harjaamisesta. Varustelin Pojua pikku hiljaa ja alettiin siirtyä pellolle, jossa pääsisin hyvin nousemaan selkään. Tosin omistajan piti vähän avustaa kun ei poika meinannut pysyä aloillaan ja mä nolona punastelin siinä kun ei jalka meinannut taipua jalustimeen saakka -.-'
Yllätyin kun omistaja viittoi maastojen suuntaan ja toivotti onnea. Vähän taisi hyppiä sydän kurkkuun kun tajusin, että lähden kaksistaan Pojun kanssa maastoilemaan. Kyselin omaan tapaani hevoselta kaikkea ja kertoilin tarinoita, mutta eihän se mitään kuunnellut. Korvat hörössä tallusteltiin menemään. Hihkuin itsekseni, että nyt kokeillaan miten ravaaminen onnistuu ja ilmeeni olisi varmasti ollut näkemisen arvoinen kun tajusin ettei Pojulla ole aikomustakaan lähteä käsistä. Siinä se nätisti ravasi juuri sitä tahtia mitä pyysin. Omat kokemukseni ex-ravurien laukasta eivät ole kovin kummoiset, joten epäilin hieman omistajan sanoja Pojun säädeltävissä olevasta laukasta. Sitten koitti kuviteltu ryöstämistilanne, jonka totesinkin olevan kevyttä ja rauhallista laukkaa. Taisin tässä vaiheessa jopa ääneen sanoa "No just..Unelmako?"
En halunnut viipyä pitkään, koska kuvittelin omistajan luulevan, että karkaan Poju mukanani. Omistaja naurahti kun kerroin ajatukseni. Riisuin Pojua jutellessani samalla omistajan kanssa. Päästettiin Poju pienen siistimisen jälkeen tarhaan ja sinne se jäi mutustelemaan jotain oksanpoikasia. Pakko sanoa, olen aivan myyty!
Sovittiin, että torstaina menen uudestaan ja tällöin omistaja ei ole ollenkaan paikalla. Sain myös luvan kuvata Pojua, joten otan siskoni mukaan kuvaamaan.
Fiilistelen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti