Kyllä potuttaa nyt. Mun autossa on vielä kesärenkaat, enkä lähde niillä luistelemaan tuonne kun on niin jäiset tiet. Olin sitten tuossa lauantaina vaihtamassa talvirenkaita kun vihdoin löysin niihin pirun erikoisiin pultteihin oikean avaimen ja sain tunkin alle vartin ähellyttyäni. Ja kun sain irti toisen eturenkaan niin, talvirenkaan vanteet on väärät tuohon autoon. Ai että mua potuttaa, käyttäisin voimasanoja mutta en viitsi.

Siis ostin auton heinäkuussa ja mukaan tuli talvirenkaat. Ja talvirenkaat on väärät. Saatatte arvata, että soitin hyvin vihaisena liikkeeseen, mistä auton ostin ja vaadin selitystä. Kuulema edellinen omistaja on tehnyt mokan, kun renkaat olivat autossa koeajon aikana. Mulle on ihan sama kuka tehnyt mokan ja milloin, mutta mä en pätkääkään tuu maksamaan uusista vanteista tai vanteista ja renkaista. Joko ne ostaa  mulle vanteet noihin tai antaa mulle rahaa takasin.

Mua niin kyrpii, siis v a t t u sentään.

Eli postauksia saatte odottaa, koska tallille en pääse. Auto tällä hetkellä iskän pihassa ja minä ilman kulkuneuvoa omassa asunnossa. Ja töihinkin pitäisi päästä keskiviikkona lähtemään, mutta kattoo nyt. Oon tosi varma ajaja, mutta minä en kesärenkailla lähe luistelee, on sen verran oma henki kallis.

Nyt aurinko tänne ja sulata noi lumet pois, jotta uskallan ajaa!

Tylsistyin ja kylmistyin vanhaan blogiin. Sitä piti lukea villavaatteet päällä, ettei jäädy. Aivan liian talvinen ja kylmävärinen ulkoasu. Toivottavasti tykkäätte tästä uudesta ulkoasusta ja kaikista pienistä, mielestäni kivoista yksityiskohdista, mitkä antavat blogille hieman luksusta.

Kiitos! Pistäkää kommenttia :)

Keskiviikkona lähin tallille siinä 12 maissa ja ajattelin käydä kentällä käyntityöskentelyn merkeissä. Matkalla alkoi tihutella vettä, mutta onneksi aika vähän. Tallille kun pääsin oli Poju heti vastassa tarhan portilla, näytti olevan energisellä tuulella.

Käppäilin pihattoon, jonne Pojukin tuli heti perässä. Vaikutti huonotuuliselta, liekö huono sää ja hieman tuulinen ilma aiheuttanut sen. Harjailin Pojua pihaton ulkopuolella, kun ei sitä kiinnostanut sateensuojassa olla. Harjatessa huomasin Pojun hieman luimivan ja hamusi hirveästi hampailla, muttei näykkinyt. Kokeilin vähän jalkoja, mutten tuntenut turvotusta eikä aristanut yhtään. Rapsuttelin siinä hetken aikaa ja vähän silmäilin luimiiko erityisesti jostain esmes vatsan kohdalta. Mutten huomannut mitään kuitenkaan.

Päätin, etten lähde kentälle enkä maastoon ollenkaan kun syytä käytökseen en löytänyt. Harjailin ja rapsuttelin siis tällä kertaa ja pari omenaa annoin, mistä tuntui kovin tykkäävän. Loimenkin heitin niskaan kun ei tihuttelusta tullut loppua ja alkoi Poju olemaan jo hieman märkä.

Ajattelin vähän järjestellä tallin puolta ja viikkasin loimet nätisti paikoilleen. Lakasin heinät ja purut lattialta pois, tuli tosi siistiä vaikka itse sanonkin. Omistajaltakin sain viestiä iltasella, että oli ihanaa tulla tallille kun oli paikat järjestyksessä.

Oli rento päivä, vaikka Pojun käytös jäikin mietityttämään :/

Pojua väsyttikin hieman.

Tänään mentiin kentälle Pojun kanssa ja odotin ihan hirveästi, että näen miten se sileällä liikkuu. Otin siskoni mukaan kuvaamaan, jotta saan tänne kuvia ja saan itse myös nähdä miten hevonen liikkuu.

Oli todella ihana sää, aurinko paistoi ja ilma oli raikas ja hieman viileä. Talvi on tulossa, jee! Päästiin tallille ja Poju tuli heti vastaan höristen. Aika energisellä tuulella tuntui olevan ja huomiota haki kokoajan, hamusi taas joka paikkaa ja etsi herkkuja, eikä meinannut pysyä aloillaan. Poju oli yllättävän puhdas, ei ollut käynyt piehtaroimassa, joten harjailuun ei kauaa mennyt. Rapsuteltiin kuitenkin vähän ja juteltiin siskoni kanssa. Varustaessa pysyi hyvin aloillaan, luuli varmaan pääsevänsä pitkälle maastoretkelle.

Kentälle on matkaa varmaankin 500m, joten Poju pääsi pienelle maastoretkelle. Käyttäyty todella hyvin ja oli reippaalla tuulella, tein jo matkalla kentälle pieniä temmon vaihteluita käynnissä. Hidastin käyntiä melkein pysähdykseen asti ja reippaammin melkein raviin asti. Toimi todella hyvin ja kuunteli minua, tämä kuitenkin muuttui kun päästiin kentälle.

Tiesin, että Poju on raaka ja jäykkä vielä. Kävelin kentällä ekana kumpaakin suuntaan ja meni ihan nätisti, pidin ohjat aika pitkinä kun ei poika tuntunut rentoutuvan. Jäykkähän Poju on, ei taivu/asetu eikä kulmiin ratsastaminen tullut kuuloonkaan eli ratsastin isoa ympyrää, jossa Poju oli huomattavasti helpompi. Käynnissä työskentelin jonkun aikaa rennosti, pyysin reipasta käyntiä kunnolla eteenpäin. Alkoi pikku hiljaa rentoutua ja tuntua paremmalta selästä.

Ravissa sai käyttää pohkeita aika paljon ja silti meno oli tahmeaa, en nimittäin löytänyt tallista raippaa, mikä olisi ollut hyvinkin tarpeellinen. Poju saattoi yhtäkkiä reippaasta ravista vain pysähtyä ja päättää, ettei liiku. Mutta panin tämän testailun piikkiin. Vaikka Poju on raaka ja sen kanssa saa tehdä paljon töitä, että ratsastettavuus paranee niin mä nään siinä potentiaalia ja mulla on paljon halua työskennellä sen kanssa. Ravailin aika paljon isoa ympyrää ja välillä sain menemään hyvin kulmiin, ettei oikassut.

Laukka on säädeltävissä, mutta aika ponnetonta ja laahustavaa. Laukkasin taasen isoa ympyrää ja tuntui laukan laahustavuudesta huolimatta hyvälle. Tasapainoa ei kuitenkaan tarpeeksi ole, joten ns.kaatuu helposti ja oikasee. Täytyy hankkia lihaksia takapäähän ja tasapainoa.

Kävelin kentällä loppukäynnit ja kävelin myös tallille, koska Poju puuskutti aika paljon. Varmasti väsyttää yhtäkkinen sileällä työskentely ja raskas kentän hiekka. Tallissa rapsuttelin Pojua vielä ja kehuin kuinka mahtava hevonen se on. Sitten suunta iskälle, missä sai herkullisia tortilloja. Nam!

Järkytyin omasta istunnastani, se on mennyt todella paljon huonompaan suuntaan ja selkävaivojeni vuoksi kyyhötän selässä, koska hyvän ryhdin ottaminen vihlasee tosi pahasti selkärangasta. Mutta mun kädet, rapsuttelen kyllä ihan väärää tukkaa. Nojaan todella paljon eteenpäin, ryhtini on huono, joka tosin johtuu selkävaivoistani. Täytyy alkaa panostaa omaan istuntaani todella paljon, ei raaka hevonen allani voi kulkea hyvin, koska oma istuntani vaikuttaa hevosen niin paljon.

Huoh..onneksi siskolla mahdollisuus tulla mukaan kuvaamaan ja huutaa pää punaisena, että miten ratsastetaan. Alla kuvia, ja anteeksi istuntani!

Eli nyt on suunnitelmissa paljon käynti- ja ravityöskentelyä, sitten vasta aletaan ottaa laukkaa kun osaa ravissa taipua ja kulkea edes ajoittain oikeinpäin. Tietysti laukannostot pidetään mukana sileällä työskentelyssä, mutta vain nostot. Ajattelin myös, että kävisin kentällä tekemässä maastakäsin juttuja, väistättämisiä ym ja sitten menisin pitkälle maastoretkelle. Hiljaa hyvä tulee!

Aamulla oli vaikea herätä vaikka nukuinkin sen kahdeksan tuntia, tiedä sitten oonko yöllä puuhaillu unissani jotain ja sen takia väsytti. Olin perjantaina hakenut mun uuden tallitakin ja hanskat postista, ne tuli nopeemmin kun olin ajatellut. Ulkona ei vielä ollut niin kylmä, että olisin takin päälleni pistänyt, mutta takin sisävuoren sai irrotettua ni ajattelin että pärjään hyvin sillä kun laitan vaan lämpimän hupparin alle. Se oli sellanen ruskea fleece, tosi lämmin, hitusen iso, mutta ainakin on talvipakkasia ajatellen tilaa pukea vaatetta päälle. Kun olin unenpöpperössä saanut vaatteet päälle, kissoille pistettyä ruokaa ja siivottua niiden vessan ni lähdin tallille. Oli tosi kaunis sää, aurinko pilkisteli välillä ja muutenkin sellainen raikas sää. Tiesin heti, että me lähetään pitkälle maastoretkelle Pojun kanssa.

Popittelin matkalla tallille ja hyvä fiilis vaan kasvoi. Olin jotenkin ihmeissäni itsekkin, että miten nyt yhtäkkiä on näin hyvä mieli. Ehkä se tosiaan johtuu siitä, että vihdoin löysi mieleisen hevosen, jonka kanssa on kiva puuhailla ja saa vapaat kädet sen kanssa. Ja tietysti omistaja, joka on aivan mahtava ihminen! Kun olin päässyt tallille niin törmäsin omistajaankin ja rupateltiin siinä samalla kun mä harjailin ja rapsuttelin Pojua ja hän siivosi pihattoa. Poju haki hirveästi huomiota, kokoajan tuuppi ja hamus takin helmaa, hiuksia jne. On se kyllä ihana hevonen, omaa luonnetta löytyy muttei millään tavalla ole ilkeä tai omapäinen. Varustelin Pojua rauhassa, kun ei mitään kiirettä ollut. Ihmeen rauhallisella tuulella oli hoidettaessa, pysyi nätisti paikoillaan, ehkä hyvä näin, eihän aina jaksa olla toimelias.

Ajattelin itsekseni, että miten ihmeessä mä heivaan itteni tonne selkään. Näillä tynkäjaloilla se on aina ollut hankalaa, etenkin jos hevonen on lähdössä liikkeelle jo kun jalka on vasta jalustimessa. Joku ihana oli mun onnekseni kantanut kannon palasen pellon reunaan ja käytin tilaisuutta hyväksi. Asettelin Pojun hyvin ja näytin tuimaa ilmettä ja taisin sanoa "paikka". Kanto oikealle kohdalle ja hups, selässä olin. Jalustimet oikean mittasiksi ja vyön kiristys ja kohti tuntematonta.

En oo kovin montaa kertaa vielä käynyt, mutta musta alkoi tuntumaan tosi varmalta Pojun selässä ja Pojukin on alkanut pikku hiljaa tottumaan muhun kun ei testaillut enää ja liikkui varmemmin eteenpäin. Otin aika nopeasti alkuravit, kun siinä on tosi hyvän mittanen suora, ihan pitkin ohjin hiippailin menemään . Tällä kertaa sain heti ravia kun pyysin, yleensä Poju peitsaa ekaksi ja kun antaa tilaa eikä häiritse niin siirtyy ravaamaan.

Yhdessä risteyksessä tuli kolme hevosta vastaan ja Pojuhan ei meinannut housuissa pysyä, alkoi hirvee näytös. Ekaksi käyttäyty ihan nätisti, vähän sivuaskelia ja jotain pientä hyppimistä. Kun Poju tajus, etten aijo päästää sitä niiden luo ja me lähetään erisuuntaankin vielä, niin sitten sai kohtauksen. Hyppi pystyyn ja peppukin tais lentää pari kertaa, piti ihan oikeesti tehdä töitä, että saa pidettyä sen hanskassa. Päätin sitten vetästä hevosen turvan mun pohkeeseen kiinni ja pyöriä pientä ympyrää. Pari kertaa jouduin uudestaan ottamaan kun ei tullut Pojulle selväksi miten pitää käyttäytyä. Kun vihdoin hevoset oli hävinnyt näköpiiristä ja Poju rauhottui, otin heti laukkaspurtin kun oli niin maukas suora edessä. Mentiin aika lujaa, voi olla, että välillä inahdin itse kun maisemat vilahti silmissä. Otin puolessa välissä suoraa vähän kiinni ja mentiin sitten sellaista rauhallisempaa laukkaa. Oli kyllä ihana tunne kun hevonen kuuntelee ja ei tartte pelätä ryöstämistilanteita.

Tykkään tosi paljon maastoilla Pojulla, vaikka välillä säpsähteleekin jotakin mutta pitää ainakin ratsastajan hereillä ja on kiva kun ei hevonen ole nössykkä. Autoja tällä kertaa ei säikkynyt, vaikka ne tuleekin aivan järjettömän lujaa eikä hidasta yhtään. Pari kertaa mun oli ihan pakko nostaa käsi ylös merkiksi, että nyt pitää hidastaa. Ravailin aika paljon ja otin pieniä laukkaspurttejakin, oli tosi kiva lenkki kun oli niin paljon ylä- ja alamäkiä ja erilaista maisemaa.

Varmaan suunnilleen pari kilsaa kävelin loppumatkasta tallille päin kun Poju puuskutti ja vähän oli hikinenkin. Lenkin varrella on myös talli ja piti siihen pysähtyä, että Poju saa jutella lajitovereille. Siellä oli kahden ison hevosen seassa ihan tajuttoman pieni ja söpö shetlanninponi, kuraset jalat, pörrönen harja ja nappisilmät, ihan alkoi naurattaa ku katselin sitä.

Kun talli näkyi jo aloin huomata, että Poju tosiaan oli väsynyt, piti kunnolla pyytää eteenpäin ja silti mateli. Mutta hyvähän se on, kyllä munkin jalat siitä ravailusta ihan loppu olivat. Tallilla riisuin Pojulta varusteet ja harjasin sitä vähän aikaa. Vähän oli hikinen, mutta ilma oli niin hyvä, etten laittanut loimea päälle. Pojunkin piti käydä heti harjaamisen jälkeen piehtaroimassa, luojan kiitos piehtaroi pihatossa eikä siinä ulkona hirveässä kuraliejussa.

Maastoretki oli vajaan kahden tunnin mittainen, eli aika hyvä. Oon tosi tyytyväinen ja fiilikset nousi kattoon ku meni niin hyvin ja oli mukavaa. Uskon, että Pojukin nautti paljon!

Otin vähän kuvia reissulta ja vielä kun päästiin tallille.

Ruuna Filibob

Amerikkalainen lämminverinen, säkäkorkeutta huimat 157cm, syntynyt 2000. Ex-ravuri, paljon ajettu, ei kuitenkaan kilpaa.

Rakastuin Vilissä sen luonteeseen ja olihan se tosi komeakin ja lihaksikas. Koeratsastuksessa ei tarvinnut kun nousta selkään ja tiesin, että tän mä haluan. Näin jälki käteen mietittynä ja kokemusta rutkasti omaavampana tajuan, että mua kusettiin ja pahasti. Sain kuulla Vilin silloiselta hoitajalta, että ne kipus sen selkään tallissa, ettei pääsisi hyppimään pystyyn ja riehumaan. Vili oli varmasti ajettu puhki ja ties mitä siihen oli pumpattu, koska se oli hyvin rauhallinen kun sen selkään nousin, eikä siellä koeratsastuksessa ollut kenkiä ja sen takia kuulema oli vähän ep..hmm.. Tietämättömänä tehtiin kaupat ja jo seuraavana aamuna lähettiin iskän kanssa hakemaan Vili kotiin.

Noh, se oli lihakseton ja kaupan päälle saatiin jännetulehduskin. Alkumme alkoi siis sairastarhaamisella ja jalan kylmäämisellä, taidettiin me saada kipulääkettäkin eläinlääkäriltä. Vili ei kunnioittanut ihmisiä lainkaan, hyökki tarhassa päälle ja rynni taluttaessa. Ainut mitä minä ja isäni Vilissä tuolloin nähtiin oli sen ulkonäkö, kaikki muu oli siinä hevosessa pielessä. Se oli kamala. Äitini ei tullut hevosta lähellekään, koska se oli hänen mielestä vaarallinen, no olihan se.

Tehtiin paljon iskän kanssa töitä hevosen eteen, vaikka iskä ei todellakaan ollut hevosihminen millään tavalla, auttoi hän silti tosi paljon. Ensimmäinen saavutus oli se, ettei Viliä tarvinnut enää taluttaa kahdelta puolelta, vaan pystyi yksin viemään tarhaan/laitumelle. Kolmen kuukauden seisottamisen ja pienien kävely lenkkien jälkeen koitti aikani, nousin Vilin selkään. Se ei heittänyt mua selästä, mutta perse lensi ja teki kaiken päin vastoin mitä pyysin.

Pikku hiljaa alkoi luottamus välillämme kasvaa ja sain Vilin toimimaan hyvin. Kunto kohosi hurjaa vauhtia ja lihakset kasvoi. Se oli upea! Mutta ikinä milloinkaan en ole niin montaa kertaa meinannut heittää hanskoja tiskiin kun tämän hevosen kanssa. Olen itsestäni kuitenkin todella ylpeä, etten sitä tehnyt.

Meillä alkoi Vilin kanssa sujua hyvin ja päästiin vauhdilla eteenpäin, Vili osasi jo hyvät tavat vaikka välillä piti komennellakin ja muistuttaa. Minulle sanonta "kaikki hyvä loppuu aikanaan" pitää paikkansa.

Oltiin parin vuoden verran tehty Vilin kanssa paljon töitä, kaikki sujui vaikka välillä tuli seinä vastaan. Pientä pottuilua oli ilmassa ja perseen heittoa. Oli kesä 2007 kun minun kummini olivat käymässä ja ajattelin että tulisivat kentän laidalle katsomaan kun ratsastan. Kaikki meni hyvin, päästiin kentälle. Nousin selkään ja aivan varottamatta Vili nousi ihan ns. kynttilänä pystyyn ja vajosi takajaloille. Se oli jumissa ja pahasti. Silloinen ratsastuksen opettaja tuli katsomaan ja hevonen arkoi takapäätä tosi paljon.

Hierojat, akupunktiot ym käytiin läpi. Ei siitä tullut yhtään mitään, piikkikammoinen hevonen mikä vielä kolmen tujun rauhoittavan jälkeen hyppi päälle, ei kovin turvallista ollut. Yritettiin kuitenkin saada hevosta kuntoon, ratsastelin sillä parhaimpana aikana lyhyitä ja rentoja maastoja tai juoksutettiin vapaana kentällä.

Kuitenkin vuonna 2008, talvella, Vilillä todettiin puhkuri. Tiesin, että hevonen voi elää puhkurin kanssa normaalia elämää, täytyy vaan pitää huolta talli-ilmasta ym. Päätin silti päästää Vilin taivaslaitumille, olihan se kärsinyt jo tarpeeksi. Helmikuussa 2008 Vili sai lähteä iki vihreille niityille ja siellä se aivan varmasti laukkailee ilman kipuja.

Kaduttaa aivan suunnattomasti, vaikka tiedän, että näin oli parempi. Lepää rauhassa<3>

Lento-Merkki

Olin vuoden ollut ilman hevosta ja parannellut ikävää. Tuli puheeksi äitin kanssa, että jos me ostettaisi mulle uusi oma hevonen. Ilmoituksia selaillessa tuli aina vähän haikea olo, tuntui ettei kukaan korvaa Viliä. Tajusin kuitenkin, ettei kukaan voikaan sitä korvata, eikä tarvitse korvata. Halusin hirveästi ponin, jonkun vähän isomman ja pidemmälle koulutetun. Käytiin katsomassa suomenhevosruunaa äitini halusta. Se oli Erkki, raaka, laiha mutta hyvin sympaattinen ja kiltti. Mulle ei tullut Erkistä tunnetta, että ton mä haluan. Äiti kuitenkin halus sen ja se sitten ostettiin. Erkki muutti meille vuonna 2010, toukokuussa.

Erkki ei toiminut kentällä hirveän hyvin, oli laiska ja tympääntynyt. Todella hyvä maastomopo, ei pelännyt yhtään mitään, pysyi hanskassa ja aina mennä törötti korvat hörössä. Tällä hevosella oli ilo maastoilla oli ilma mikä hyvänsä. Pikku hiljaa aloin tykkäämään Erkistä enemmän ja enemmän, kiitin äitiä myöhemmin kun piti päänsä Erkin suhteen.

Alkuaikoina Erkki kuskas mua aina taluttaessa johonkin ruohon tupsuun oli vuodenaika mikä vaan. Se olis varmaan hypännyt kaivoon jos sinne olis heittänyt leivän palan tai jotain muuta syötävää. Aivan järkyttävän perso ruualle. Mutta hoitaessa se oli tosi kiltti ja tykkäsi rapsutteluista. Tätä hevosta oli aina ilo hoitaa.

Erkki stressas uusista asioista ja jännittävistä tilanteista ja sen maha meni helposti kuralle. Syötettiin sille pitkään yrttejä, jotka toimi joten kuten. Jossain vaiheessa siirryttiin vapaaseen heinään ja sen maha oli paljon parempi. 

Vuonna 2011 päätin ajanpuutteen(opiskelujen) takia pistää Erkin myyntiin. Se olisi oiva maastokaveri jollakin vanhemmalle ihmisille, joka ei sileällä työskentelystä välitä. Löydettiinkin ihana pariskunta, joka kävi pari kertaa Erkkiä kokeilemassa ja he ihastuivat hevoseen todenteolla. He halusivat teettää ostotarkastuksen, mutta eivät itse päässeet paikalle pitkän välimatkan takia. Olin aivan varma, että Erkki menee heittämällä läpi ja sillä on kaikki kunnossa, eihän se ole ollut kipeä ollenkaan ja liikkunut puhtaasti jne. 

En ikinä halua nähdä sitä näkyä uudestaan kun oma hevonen ei pysy pystyssä taivutuksen jälkeen, se tuskainen ilme mikä hevosella silloin oli. Eläinlääkäri antoi kipulääkettä ja hänen mielestään ei ollut muuta vaihtoehtoa kun lopettaa. Olin niin hämmentynyt ja vihainen itselleni. Miksen ole huomannut hevosen olevan noin kipeä? Mutta ei kukaan huomannut, ratsastuksen opettajakaan ei sanonut mitään. Tuntui niin pahalta ajatella, että mä olen potkinut hevosta liikkeelle vaikka sitä sattuu, laukannut maastossa hymyssä suin kipeällä hevosella. Miksei se vaan näyttänyt sitä, vai olinko niin tyhmä etten huomannut. 

Ostajat peruuttivat kaupan, hyvä niin. En olisi myynytkään Erkkiä kun tuli ilmi kuinka kipeä se on.

Erkki sai viettää lepoista laidunlomaa viimeiset pari viikkoa. Omenaa, porkkanaa ja kaikkia ihania herkkuja oli aina karsinassa odottamassa. Rapsuttelin sitä paljon ja otin kuvia. Erkki näytti ehkä vähän helpottuneelta, ihan kuin olisi tajunnut, että me tiedetään sen olevan kipeä. Isäni on metsästäjä ja annoin hänelle luvan ampua Erkin, koska en halunnut lähteä kuljettamaan kipeää hevosta mihinkään. Erkki pääsi taivaslaitumille laukkailemaan toukokuussa 2011. Lepää rauhassa<3 div="div">

Koska isäni ampui Erkin, hän joutui myös hoitamaan ruhonkin. Isäni kertoi minulle, että Erkin nivelistä löytyi paljon jotain keltaista "mönjää" ja sen sisäelinten ympärillä oli aivan järkyttävä määrä rasvaa. En ole asiaa sen enempää perehtynyt, enkä haluakkaan.

Erkki ekoina päivinä meillä.

Erkki viimeisenä päivänään 5.6.2011

Erkki viimeisänä päivänään 5.6.2011

Ruuna Rotwein

Roope on suomalainen puoliverinen, säkäkorkeudeltaan jotakuinkin 175cm. Ulkonäöllisesti miellyttää omaa silmääni, lähes täydellinen hevonen. Roope syntyi 1995 ja se lopettiin 2006, muistaakseni suolisolmuun.

Ratsastin Roopella vajaan vuoden Tuija Tapolan tallilla, nykyisin Master Dressage oy. Roope tosiaan oli kouluhevonen, va B tasoinen ja se opetti mulle aivan valtavasti. Mitään se ei antanut ilmaiseksi, mutta ratsastajan virheitä se kesti. Sen selkään kun pääsi niin oli taivaassa, kivat liikkeet, herkkä ja yritteliäs.

Roopesta varmaan paras muisto on, kun oli estetunti ja opettaja sanoi, että Roope ei ehkä tähän hommaan sovellu niin hyvin. Ajattelin, että kyllähän tämä varmaan toimii niin kuin kaikki muutkin hevoset, antamalla ohjaa. Ei muuten pompannut, tuli varmaan sille yhelle pystylle yli viisi kieltoa kunnes yksi katsojista huikkasi, että älä anna ohjaa vaan pidä tuntuma koko ajan. Tein työtä käskettyä ja johan pomppas, aivan mahtava tunne kun sai sen menemään esteen yli.

Roopesta ei oikeastaan ole kuin utuisia muistikuvia mitä on vaikea saada kirjoitettua, mutta se tunne siitä hevosesta on tallella. Kuvia Roopesta sukupostissa.

Ruuna Little Sandstorm – Hevonen, jota en koskaan olisi itselleni ostanut

Mutta nyt kiitän siskoani siitä, että se näki hevosessa jotakin. Topper, Topsu, Möhkö, Törppö jne..rakkaalla lapsella on monta nimeä. Topper oli siskoni hevonen, jolla ratsastin aika usein ja vielä useammin silloin kun olin hevoseton. Topper on amerikkalainen lämminverinen, säkää sillä on 155cm ja leveyttä varmasti tuplasti enemmän. Topper on syntynyt vuonna 2000 ja tuli siskolle vuonna 2004. Tykkäsin Topperin ulkonäöstä tosi paljon, sellainen köriläs, olihan sillä tietysti vatsaa vähän, mutta muhku se oli ilman vatsaakin.

Topperilla oli ravattu jonkin verran jotain harjoitusraveja. Mutta ei soveltunut ravuriksi, vaikka oli pirun nopea ja pääsi aina kavereiden edelle mutta tajuttuaan olevan ensimmäinen, hölläsi vauhtia ja päästi muut ohi. Joten ratsuna Topper on ollut miltei koko elämänsä.

Topper oli hoitaessa oikea mamman mussukka, olisi varmaan juurtunut harjauspuomiin kiinni jos olisi saanut päättää kuinka kauan rapsutellaan. Ei ikinä tehnyt pahaa, purrut tai potkaissut. Omasta pihasta se ei lähtenyt ilman kaveria, mutta kaverin kanssa tykkäsi maastoilla. Maastossa vaan ei tohtinut ravailla tai laukkailla toisen perässä kun naksahti heti päässä, että tosta on päästävä ohi eli Topper kulki aina ensimmäisenä.

Kun Topper tuli meille, se oli tosi raaka. Laukata se ei osannut kun pelolla ja sielläkin meni todella lujaa, mutta pysyi hanskassa kuitenkin. Alotettiin Topperilla ihan alusta kaikki, mitä on pohkeet, ohjastuntuma ym. Aika paljon juoksutettiin liinassa ilman ratsastajaa tai ratsastaja selässä. Harvoin käytettiin mitään apuohjia. Kun Topper osasi liinassa kaikki kolme askellajia ja kulki niissä rauhallisesti, niin alettiin selästä käsin niitä harjoitella. Laukkaa otettiin vasta kun ravissa kulki oikeinpäin ja tasapaino oli kohtuullinen, tosin laukannostot kuului aika usein harjoituksiin. Mutta ei laukattu sen pidempään, laukannosto ja pari askelta hyvää oikeaa laukkaa niin lopetettiin.

Tähän meni varmasti pari - kolme vuotta kun alkoi kulkea oikeinpäin ja toimimaan hyvin. Laukkakin alkoi pikku hiljaa löytyä ja ajoittain kulki oikeinpäin. Topperin ravi oli todella lennokasta, enkä ainakaan minä pystynyt millään istua harjoitusravissa. Tuntui, että sisäelimet kääntyivät väärinpäin. Topperilla oli todella kiva ratsastaa ja se oli tosi herkkä, välillä oli vähän tyhjä edestä ja putosi vähän liian alas. Mutta aika hyvin sai tälläisiä asioita korjattua pohkeella.

Olen todella ylpeä siskoni tekemästä työstä, koska Topper on todella hieno hevonen ja osaa kulkea oikeinpäin kun vaan ratsastaja osaa. Kaikesta kovasta työstä huolimatta vuonna 2011 Topper lähti uuteen kotiin kun siskollani ei opiskelujen takia jäänyt niin paljon aikaa Topperille. Päätös oli tosi raskas, koska hevonen oli opettanut siskolleni paljon, mutta onneksi Topper myytiin mukavalle naiselle lähelle kotiamme.

Topper vuonna 2004

Topper ja siskoni vuonna 2009

Topper ja siskoni vuonna 2010

Topper ja edesmennyt ensimmäinen hevoseni Vili

Mitä mieltä olette? Huomenna voisin kirjottaa jatkoa :)

Mä tässä ajankuluks mietin, että mitä mieltä mun ihanat kolme lukijaa olis jos tekisin erikoispostauksen mun elämän tärkeimmistä hevosista? Siitähän tulis aika pitkä postaus, mutta yrittäisin kirjottaa mielenkiintosesti ja laittaisin paljon kuvia.

Mä ainakin haluaisin teille kertoa, miten nää hevoset on muhun vaikuttaneet ja mulle opettaneet.

Kuulostaisko hyvältä?

Tosiaan tänään oli tarkoitus lähteä kentälle koulukiemuroita kokeilee, mutta kenttä olikin remontissa. Pistettiin sitte maastovaihde päälle ja lähettiin humputtelee.

Pojulla oli luojan kiitos ollut loimi päällä, ni ei ollu kun jalat kurassa. Tykkää nimittäin piehtaroida, oli tilanne mikä hyvänsä. Harjaillessa Poju keskittyi mutustelemaan heiniä ja välillä taisi vähän muokin maistella. Se on kyllä niin ihanan utelias ja eläväinen, juuri sellanen mistä hevosissa tykkään.

Kun olin saanu varustettua Pojun, mentiin pellolle missä nousin selkään. Täytyy alkaa venyttelee, että pääsis sinne selkään ilman hirveetä ähkimistä ja puhkimista.

Pojulla oli heti meno päällä ja kuvaajaksi kaappaamani sisko sai kyllä kävellä henkensä edestä, että pysyy matkassa mukana. Käveltiin ja kuvailtiin alkumatkasta ja tuntu Poju ajattelevan, etä ei jummi ku pitää muka poseeratakki vaikka maastot odottaa.

Tuli aika paljon ravailtuu ja kyllä meni niin hyvin, olin yhtä hymyä. Pojulla tosiaan on aika vahvana tuo peitsaaminen ja sitä tarjoaa aluksi ku pyytää ravia, mutta täytyy vaan antaa pitkää ohjaa ja olla selässä rauhallinen niin aika nopeesti sieltä tulee oikeeta askellajia. Löydettiin myös tosi kiva suora, missä tuli laukattua. Aivan mahtava tunne ku pystyy säätelemään vauhtia niin paljon. Aluks annoin mennä niin lujaa ku poika pääsi, sitten otin kiinni ja hidastin tosi roimasti ja se vaan puksuttaa eteenpäin rauhallista laukkaa. Wau!!

Tallille päin tallustellessa Poju ei millään olisi jaksanut odotella perässä tipsuttelevaa siskoani, vaan tepasteli paikoillaan ja heilutteli päätä merkiksi, että nyt liikettä niveliin. Otin loppuravit pitkillä ohjilla yhdellä suoralla ja sitten käveltiin loppumatka tallille. Tuli tosi hyvä fiilis, vaikka alkoi tihuttaa vettä ja taivas näytti synkältä.

Riisuttiin siskon kanssa Pojulta varusteet ja mä vielä sukasin sitä parilla harjalla siistiksi. Kaviotkin oli täynnä kuraa ja hiekkaa, niin kuopasin ne puhtaaksi. Sää ei näyttänyt hirveen vakaalta ja taivaalta tiputteli vettä, niin ajattelin heittää sadeloimen vielä päälle, että Poju ei kastu ihan kokonaan jos alkaa kovakin rankkasade.

Sinne se jäi tyytyväisenä pihattoon, varmaan mutustelemaan heinää :)

Mahtava päivä, mahtava seura ja mahtava hevonen!

Keskiviikkona mulle tosiaan tuli sellainen tunne, että nyt on pakko nähdä Poju ihan pikasesti. Laitoin omistajalle viestiä, että olisiko mahdollista käydä rapsuttelemassa ja sain myöntävän vastauksen ja olisin saanut käydä vaikka pienen maastolenkkin.

Oli aivan mahtava nähdä Poju, siellä se kökötti omassa metsätarhassa ja tuli pihattoon kun tarpeeksi olin nimeä huudellut. Riisuin siltä loimen ja laitoin sen kiinni, ettei pääse karkuun. Harjailin ja rapsuttelin poikaa jonkun aikaa, vähän energisellä tuulella tuntui olevan. Oli vähän huono sää, tuuli aikas lujaa ja satoi vettä, mutta päätin lähteä taluttelemaan Pojua maastoon. Pistin suitset varmuuden vuoksi, tuntui turvallisemmalta taluttaa.

Tehtiin ihan pieni lenkki kun tosiaan oli huono sää. Jonkun hepuli kohtauksenkin Poju sai yhdessä kurvissa, peppua heitti ja etujalatkin tais nousta vähän irti maasta. Syytettäköön tuulta tästä kohtauksesta. Oli ihan mukavaa, mutta sää olisi kyllä voinut olla suotuisampi meille.

Mentiin tallille pellon poikki ja tämä röykäle käy sitten siihen mutaselle pellolle piehtaroimaan. Yritän maiskuttaa ja taisin ohjistakin vähän vetästä, että nyt pirkule ylös sieltä mudasta. Toinen oikeen nautti ja hinkkas suitsiakin sinne saveen. Piru vieköön. Talliin kun päästiin ni suka heilui, ei tainnut Poju nauttia venkoilusta päätellen. Suht puhtaaksi sen sain ja heitin loimen päälle. Viimeset rapsuttelut ja röykäle lähti tutkimaan varmaan uusia piehtarointi paikkoja.

Mukava päivä!

Tallivaatteita tutkiessani huomasin, ettei mulla oikeen ole mitään hyvää ratsastus/tallitakkia. Olen normaalista käyttänyt jotain vanhaa laskettelutakkia, mutta ne on niin rapasen näkösiä jo, eikä niillä kehtaa liikkua enää missään. Kävin sitten horzen sivuilla ja sieltä löyty aika mukavan näköisen takin jollaista olen etsinyt aika pitkään. Se napsahti sitten ostoskoriin ja mukaan löyty talviratsastushanskatkin mitä on hyvä käyttää kun maastoilee.

Tossa alhaalla näkyy ostokset ja lisäsin siihen vielä ratsastuskypärän mitä käytän. Ratsastushousuja mulla on vaan pari kappaletta, joko sinisiä tai ruskeita. Niistä ei tähän hätään ole yhtään kuvaa. Ja ratsastuskengät on sellaiset perus johdburit, jotka joskus tarjoustalosta ostin kun sopi jalkaan niin hyvin.

Ja tänään menen myös kamera ostoksille. Olisi tarkoitus ostaa joku halpa ja hyvä digikamera :)